Ensimmäiset Kavaletit!

 Talutan hieman valppaana mukanani tulevaa ruunivoikkoa sukkulaa kohti maneesia. Tänään edessämme olisi ihan ensimmäiset kavaletit ja pikkuesteet. Voin sanoa olevani innoissani, vaikka urani hyppääjänä on alkanut aivan alusta kuukausi sitten käyneen onnettomuuden takia, jonka seurauksena jouduin luopumaan rakkaasta Koksusta.

Siirryin aika nopeasti Väiskiin, olin katsellut ja seurannut sitä jo pitkään ennen kuin se edes tuli myyntiin. Ja nyt tuo kaunis tekki ori seurasi minua kuuliaisena. Mitä nyt muutama puska aiheutti lumen takia pientä puhinaa. Credelloilla oli päällä täysi lumimyrsky, mutta onneksi maneesiin pääsee aina.

Avaan hieman raskaan maneesin oven, kylmä sää ei todella helpottanut sitä hommaa. Vastassani on rakas valmentajani Ethan, joka on saanut jo puomeja ja kavaletin maneesin keskelle. Tehtävä näytti kivan haastavalta, mutta vaativuustaso ei kuitenkaan noussut liian korkeaksi. Ja se on hyvä.

Hyvä fiilis on se mitä kaipaan juuri nyt eniten.

Nousen enkkuviltin päälle istumaan ja lähdemme kävelemään. Tarkastelen suorakulmion malliin laitettuja puomeja ja pientä ristikkoa. Tehtävä oli kivan monipuolinen ja toteutustapoja oli useita.

Hyvien alkukäyntien jälkeen Ethan kehottaa ottamaan raville, joten tipautan enkkuvilttini maneesin portille ja pyydän Väiskin raviin. Tuo nostaa reippaan ravin, tunnen tuon liikkeessä pientä jännittyneisyyttä, joten hengitän paristi todella syvään; ja näin Väiskikin hieman rauhoittui.

Teimme voltteja Puomien yli ja ympäri, jotta Väiski ja myös minä tottuisimme tehtävään ja ajatukseen siitä. Väiskin taitoja en epäillyt, mutta koska oma mielentilani oli mitä oli, tutustuin tehtävään hevosen kanssa.

Nostamme laukan ja verkkaamme kevyessä istunnassa pyytäen isompaa liikettä. Kolean ilman takia on hyvä saada lavat kunnolla liikkeelle, että aavikkoprinssin lihakset eivät ihan ottaisi itseensä, hyvästä loimittamisesta ja huollosta huolimatta. Väiski pärski tyytyväisenä ja venytti kaulaansa. Taisi unohtaa sen pienen hermostuneen olon-. 

"Huomaatko Emily, sä oot ihan rentona. Silloin sekin on" Ethanin lause keskeytti ajatukseni. Ah, joo. Onnettomuuden jälkeen piti todenteolla välillä muistutella mieleen niitä ihan perus asioitakin. Jopa sitä, miten oma mielentila hevoseen välillä vaikuttaa. 

Toki on olemassa hyviä päiviä, kun muistan sen itse. Joskus tuntuu kuitenkin jonkinlainen lukko iskevän päälle, ihan kokonaan. Olen kiitollinen siitä, että Väiski jaksaa sen ja sen avulla olen siitä jo melkein kokonaan päässyt eroon.

Nyökkään Ethanille, kun tuo käskee minun tulla ensimmäinen linja, ihan vaan laukassa. Puomi-kavaletti-puomi, helppoa? Luulisin ainakin.

Nappaan vähän napakammin ohjaa, en liian kireälle kuitenkaan. Ohjaan Väiskin kohti puomia ja lasken askeleet mielessäni. Homma sujui ihan todella hyvin ja silitän, kehuen samalla tuota kapea rakenteista ruunivoikkoa. 

Tunti sujui niin hyvin, että viimeisen tehtävän kohdalla, oli mukana jo muutama suurempi kavaletti. Hyppäsin sen hymy yltäen ihan korviin, voi miten ylpeä olinkaan. Itsestäni ja hevosestani. Kävelemme Ethanin luo ja keskustelemme ihan yleisesti kehityksestä. Siihen suureen traumaan nähden alan edetä vauhdilla takaisin raiteille, mutta toki takapakit ovat normaaleja. Niistä ei tule lannistua.

Ethan lähtee lämmittelemään ja jään itse vielä kävelemään tyytyväisenä. Niin ylpeänä molemmista.

Upea Väiski, niin onnellinen hänestä!